1800-luvun rakennus Kansanmurhan uhrien museo sisään Vilna (tunnetaan puhekielenä KGB-museona) oli historiansa aikana tsaarin hovin kotipaikka, bolshevikkituomioistuin, Puolan lääninoikeus, Gestapon vankila ja teloituspaikka neuvostomiehityksen aikana. Museo esittelee Liettuan historian ajanjaksoa dokumentoimalla Neuvostoliiton sortotoimia ja vastarintaliikkeen toimintaa.
Kaksi asukasta
Liettuan vastarinta muodostui suhteellisen myöhään. Saksan armeijan miehittämän Liettuan vuonna 1941 sen asukkaat eivät osoittaneet aktiivista vastarintaa. Se liittyi uskomukseen (vuodelta 1940-41), että stalinistinen Venäjä oli suurempi uhka kuin natsi-Saksa. Tästä syystä monet liettualaiset päättivät tehdä yhteistyötä natsien kanssa uskoen, että he tällä tavoin heikensivät voimakkaampaa vihollista. Vain tappio Stalingradissa ja väistämätön etulinjan lähestyminen asettivat Liettuan asukkaat erittäin vaikeaan tilanteeseen.
Vastarintaliikkeen alkua Liettuassa
Ensimmäinen tällä alueella toiminut suuri organisaatio oli Liettuan vapausarmeija (LLA). Sen ydin koostui pääasiassa poliiseista ja hallinnon työntekijöistä. Järjestö perustettiin vuonna 1941 tarkoituksenaan valmistella pohjaa Liettuan tulevalle valtiolle. Vuonna 1943 se perustettiin Liettuan vapautuskomitea (VLIK), mutta hän ei ryhtynyt vakaviin sotilaallisiin toimiin.
Antikommunististen sissien ensimmäiselle kaudelle Liettuassa oli ominaista kaaos ja suuri spontaanisuus. Tämän vastarintaliikkeen määrää on vaikea arvioida yksiselitteisesti (Liettualaiset historioitsijat arvioivat sen olevan noin 100 000 henkeä, mukaan lukien koko kenttäverkosto), mutta on korostettava, että se on huomattava osa (noin 20 %) olivat kotiarmeijan joukot. Vuoteen 1946 asti taistelu neuvostomiehittäjän kanssa oli saamassa vakavia mittasuhteita. Liettuan komentajat valtasivat noin 30 kaupunkia, suoritettiin useita tuhansia sotilaallisia toimia (NKVD:n agenttien ja yhteistyökumppaneiden likvidaatio ja vankien vapauttaminen), ja suunnitteilla oli jopa valtakunnallisen kansannousun aloittaminen.
Vastarintaliikkeen laajuus alkuvaiheessa yllätti Neuvostoliitot täysin. Jo vuonna 1944 Moskova ilmaisi huolensa Liettuan "banditismin" laajuudesta. Siksi seuraavina vuosina noin 25 000 NKVD-sotilasta heitettiin taisteluun antikommunistista maanalaista vastaan (vuonna 1946 MWD-armeijassa oli jo 10 rykmenttiä). Lukuisista onnistumisista huolimatta miehittäjä alkoi saada nopeasti etua. Edelleen joulukuussa 1944 ammuttiin LLA:n komentaja Kazys Veverskis. Neuvostoliittojen viha oli niin voimakas, että kaikki kylän asukkaat, josta komentaja tuli, pidätettiin ja hänen talonsa purettiin maan tasalle. Miehittäjien yritys liittyä hiljattain rakennettuun armeijaan päättyi kuitenkin epäonnistumiseen. "Istriebitelnyje pataljoona" Niiden osuus oli vain 35 % Neuvostoliiton ennustetusta tilasta.
Metsänveljet
Pian kävi selväksi, että taktiikka luoda suuria aseellisia ryhmiä vihollisen ylivoimaista etua vastaan oli turhaa. Koska suurin osa puolalaisista partisaaneista lähti Liettuasta, ihmishenkien menetys lisääntyi ja uusi hallitus vahvistui (vuonna 1946 pidettiin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston vaalit) tehtiin päätös partisaaniyksiköiden uudelleenorganisoimisesta. Niiden oli määrä toimia pienissä sivuliikkeissä (enintään 20 henkilöä). Keskusjohtoa ei kuitenkaan erotettu - se perustettiin vuonna 1947 Universaali demokraattinen vastarintaliike (BDPS). Tämä organisaatio yritti kiinnostaa länsimaiden johtajia Liettuan tilanteesta (paavi Pius XII:lle lähetettiin jopa kuriiri), mutta turhaan. Siitä huolimatta Liettuan partisaanit olivat erittäin aktiivisia - vuonna 1949 he suorittivat yli 500 taistelutoimintaa - niiden määrä oli kuitenkin verrattain pienempi kuin alkutilassa. Vuonna 1947 taisteli korkeintaan 5000 "metsäveljet".
Erityisesti vaarallinen se osoittautui antikommunistisille sisseille Maj. A. Sokołów. Hän järjesti NKVD:n erikoisyksiköt, joiden piti teeskennellä partisaaneja, liittyvät BDPS:n rakenteisiin ja likvidoivat tai pidättävät vastarinnan sotilaita. Vuonna 1947 yli 60 % partisaaneista kuoli maanpetoksen seurauksena, vuoden 1950 jälkeen kaikki tapetut vastarintaliikkeen jäsenet menettivät henkensä sen takia.. Vaikka vuonna 1949 pidettiin toinen vastarintaliikkeen komentajien kongressi, jossa perustettiin uusi ylivoimainen organisaatio - Liettuan vapauden puolesta taisteleva liike (LLKS), mutta vähitellen kävi selväksi, ettei voittomahdollisuutta ollut.
Kaiku sissilaukauksista
1950-luvun alussa Liettuassa taistelivat vain ihmiset kaksisataa ihmistä. Neuvostoliitot yrittivät lähettää sotilasyksiköitä muutaman kymmenen kilometrin välein, jotta jokainen niiden yksikkö voisi "hallita" yhtä vihollisen partisaaniyksikköä. Myös yleinen maaseudun kollektivisointi otettiin käyttöön, mikä vaikutti erittäin kielteisesti vastarintaliikkeen toimintaan. Myös liettualaisten partisaanien tavoitteet muuttuivat ja selviytymistä yritettiin ennen kaikkea, pääpaino oli propagandatoiminnassa. Vuoteen 1957 asti julkaistiin viimeinen maanalainen sanomalehti "Echo Strzałów Partyzanckich".. Mutta mikään ei voinut kääntää vuorovettä. Vuoteen 1953 mennessä miehittäjät olivat likvidoineet suurimman osan partisaaniryhmistä. Stalinin kuoleman ja armahduksen julkistamisen jälkeen käytännössä kaikki taistelijat poistuivat metsästä.
Viimeiset "metsäveljet" kuolivat vuonna 1965. He olivat sitä Pranas Koncius, MVD:n ampuma (toisen version mukaan hän teki itsemurhan) 6. heinäkuuta tänä vuonna ja Antanas Kraujelis (teki itsemurhan neuvostosotilaiden ympäröimänä 17. maaliskuuta).
Yhteenveto
On vaikea arvioida yksiselitteisesti, kuinka laajasti se osallistui neuvostomiehittäjiin kohdistuvaan vastarintaan. Historioitsijoiden tutkimukset eroavat merkittävästi NKVD:n arkiston tutkimuksista. On kuitenkin huomattava, että Neuvostoliiton yleinen käytäntö oli vähentää omia menetyksiään ja liioitella vastarintayksiköiden määrää. Jos otamme liettualaisten tiedemiesten laskelmat paikkansa, niin Liettualaisia sissejä pitäisi pitää yhtenä lukuisimpia koko 1900-luvulla. Taistelujen aikana lähes 9000 "metsäveljeä" kuoli. On myös vaikea sanoa, mitkä olivat heidän vastustajiensa tappiot. Niiden on kuitenkin täytynyt olla merkittäviä, koska pelkästään 4. NKVD-divisioona menetti lähes tuhat sotilasta.
Käytännön tietoa
Uutisia ja lisätietoja löytyy museon virallisilla verkkosivuilla.
Kiertoajelu
Museo perustettiin entiseen KGB:n rakennukseenPaikan päällä löydämme paljon todisteita Neuvostoliiton sorrosta Liettuassa, neuvosto- ja natsivastaisen vastarintaliikkeen olemassaolosta sekä vapauden puolesta taistelevista ihmisryhmistä ja kansanmurhan uhreista. Näyttelyiden joukossa näemme mm valtavia määriä valokuvia, kirjeitä, muistiinpanoja ja muistiinpanoja, asiakirjoja sekä arjessa käytettyjä esineitä ja taistelijoiden henkilökohtaisia tavaroita.
Tila ei ole tavallinen museotila, "tyypillisten" näyttelyiden ja näyttelyiden lisäksi pääsemme kävelemään KGB:n vankilaosassa, näemme esimerkiksi perinteiset sellit, sellin äänieristetyillä seinillä, tutkintahuone tai huone, jossa teloitus suoritettiin (tässä huoneessa voimme nähdä seinän katkelman, jossa on monia luodinreikiä, ja katsella katkelmia Andrzej Wajdan elokuvasta "Katyń").
Koko museo rohkaisee pohtimaan ja pohtimaan sitä, mikä oli. Ei voida kiistää, että monia vierailijoita seuraa suuri suru ja huoli tämän paikan historiasta.
Aukioloajat ja päivät
Museoon pääsee tutustumaan keskiviikosta sunnuntaihin tunneissa 10:00 - 18:00, paitsi sunnuntainakun laitos on aktiivinen klo 17 asti.
Museo on suljettu maanantaisin ja tiistaisin.
Pääsymaksut
"KGB-museossa" voi vierailla pienellä hinnalla. Alla lippujen hinnat ja muut mahdolliset kulut:
- tavallinen lippu - 4,00€,
- alennettu lippu - voimassa olevaa asiakirjaa vastaan (oppilaat, opiskelijat, eläkeläiset) - 1,00€,
- voimassa olevan kortin haltijat Vilnan kaupunkikortti - vapaa,
- valokuvausmahdollisuus - 2,00€.
